PALVELUT PERIKUNNILLE

Perunkirjoitukset

Perunkirjoitus on kuolinpesän veroilmoitus, joka on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä. Se on asiakirja, josta selviävät kuolinpesän (myös puolisoiden yhteiset ja lesken omat) varat ja velat, joiden perusteella perintövero määrätään.

Perunkirjoituksessa ei oteta kantaaomaisuuden jakamiseen. Perunkirjoitus laaditaan seuraavien hankittavien asiakirjojen pohjalta ja perunkirjoituksessa tulee käydä selville muun muassa:

  • Sukuselvitys - Virkatodistukset

  • Testamentti

  • Avioehtosopimus

  • Omaisuus (myös lesken omaisuus on ilmoitettava)

  • Pesän velat ja poistot

Ositus- ja perinnönjaot

Kuolinpesän ja yhtymän yhteishallintosopimukset


Kuolinpesästä sujuvaan metsänomistukseen


Kuolinpesä on väliaikainen omistusmuoto

Kuolinpesä on omistusyksikkö, joka syntyy henkilön kuollessa. Sen osakkaina ovat hänen perillisensä sekä mahdollisesti leski ja yleistestamentin saajat.

Vaikka kuolinpesäomistus on tarkoitettu väliaikaiseksi, kuolinpesä saattaa olla purkamatta jopa vuosikymmeniä. Purkaminen olisi kuitenkin hyödyllistä, sillä omistusjärjestelyt järkevöittävät metsäomaisuuden hoitoa.

Kannattava metsäomaisuuden hoito vaatii aktiivisuutta ja metsänhoidon suunnittelua. Oikean aikaisesti toteutetut hakkuut ovat metsänomistajan tulon lähde ja metsänhoitotoimenpiteet lisäävät metsäomaisuuden arvoa. Metsänhoidon laiminlyönnit aiheuttavat puolestaan taloudellisia menetyksiä. Tarvitaan myös henkilöitä, jotka hoitavat toimenpiteet päätöksenteosta toteuttamiseen.

Kuolinpesät toimivat vaihtelevasti. Osakkaiden on hyvä arvioida kuolinpesän aktiivisuutta.

Kuolinpesien metsäomaisuuden hoito on haasteellista  

Kuolinpesässä päätökset tehdään aina yksimielisesti. Eri osakkaiden toiveet ja tarpeet voivat kuitenkin olla ristiriitaisia.

Monissa kuolinpesissä metsänhoito unohtuu kokonaan eikä metsäomaisuutta osata hyödyntää. Syinä voi olla esimerkiksi metsätilan kaukainen sijainti, osakkaiden kiinnostuksen tai osaamisen vähäisyys tai omaisuuden hoitoon liittyvät erilaiset odotukset.

Kuolinpesäomistus hankaloituu ajan kuluessa. Kun alkuperäisen kuolinpesän osakas kuolee, tulee vainajan kuolinpesä uudeksi osakkaaksi alkuperäiseen kuolinpesään. Ajan kuluessa kuolinpesän toiminnasta päättävien henkilöiden määrä voi siis kasvaa huomattavasti.

Omistamiseen on monia vaihtoehtoja

Kun kuolinpesä puretaan, metsänomistuksen jatkamiseen on eri tapoja, kuten

- yhtymä

- omistus yksi tai puolison kanssa

- yhteismetsä.

Omistusmuodoilla on erilaisia vaikutuksia päätöksentekoon, verotukseen ja tukiin.

Osakkaiden kannattaa miettiä mitä tarpeita ja tavoitteita heillä on metsänomistukselle ja valita niiden perusteella sopiva omistusmuoto. Metsätilan myyminen ulkopuoliselle voi olla paras vaihtoehto.

 

Mikä on kuolinpesäsi osakkaille sopiva metsän omistusjärjestely?

 

Metsänomistamisen vaihtoehdot poikkeavat vaikutuksiltaan.

Seuraavaksi voit pohtia sitä, mikä olisi kuolinpesän osakkaille sopiva metsän omistusmuoto.

Omistusjärjestelyjen vaihtoehtoja:

-              Metsä yhdelle osakkaalle

-              Metsä muutetaan yhtymäksi

-              Metsä myydään ulkopuoliselle

-              Metsä muutetaan tai liitetään yhteismetsäksi

-              Metsä jaetaan palstoiksi osakkaille

Kuolinpesän osakkaana voit halutessasi vaatia sen purkamista. On syytä pyrkiä sopuratkaisuun, sillä riitatilanteet vievät aikaa ja aiheuttavat helposti ylimääräisiä kustannuksia.